Kuinka huonot johtamiskäytännöt periytyvät ja pysyvät hengissä?
Freek Vermeulen on artikkelissaan[i] hahmotellut teoriaa siitä, kuinka organisaatioiden huonot johtamiskäytännöt periytyvät ja säilyvät hengissä. Hänen mukaansa – toisin kuin voisi olettaa – toimimattomat käytännöt eivät suinkaan häviä automaattisesti sillä perusteella, että niiden panos-hyöty-suhde havaitaan heikoksi tai jopa vahingolliseksi organisaation menestykselle.
Sekä hyvät että huonot käytännöt yleistyvät, kun organisaatiot kopioivat niitä lähipiirissään menestyneiksi arvioimiltaan muilta organisaatioilta tai vakuuttuvat jonkun käytännön yhteydestä menestykseen vaikkapa liikkeenjohdon best-sellerissä kerrottujen esimerkkien pohjalta. Monimutkaisessa maailmassa tällainen päättely on kuitenkin jokseenkin suoraviivaista, sillä vain harvoin yksi käytäntö on onnistumisten takana, vaikka erilaiset johdolle suunnatut menestysreseptikirjat asian niin esittäisivätkin. Lisäksi se, mikä toimii yhdessä organisaatiossa, ei välttämättä toimikaan toisessa. Kun joitakin alkuperäisen toteutuksen tärkeistä elementeistä jää puuttumaan, käytännöstä saattaa tulla sen kopioineessa organisaatiossa vain kontekstistaan irrotettu mekaaninen prosessi, jonka hyöty jää kyseenalaiseksi.
Organisaatioiden johtamiskäytäntöjen yksi pulma on niihin jämähtäminen. Se, että käytäntö aikanaan ja joissain olosuhteissa saattoi olla toimiva, antaa sille usein oikeutuksen jatkua samanlaisena silloinkin, kun olosuhteet tai vaatimukset muuttuvat. Organisaation sisällä voi olla vaikea tunnistaa yhteyttä vanhentuneen käytännön ja jollakin osa-alueella huonontuneitten tulosten välillä. Erityisesti silloin, kun käytäntö on yleinen suuressa joukossa muitakin organisaatioita (kuten esimerkiksi perinteiset strategiamallit ja niihin liittyvät käytännöt), organisaatiolta saattaa puuttua rohkeutta toimia toisin silloinkin, kun näytöt puhuisivat muutoksen puolesta.
Yksi huonon käytännön jatkumisen edellytys Vermeulenin mukaan onkin, että se leviää organisaatiosta toiseen nopeammin, kuin sen voidaan tunnistaa aiheuttavan tuhoa. Näin huonokin käytäntö voi jäädä henkiin ja levitä yhä uusiin organisaatioihin. Innovatiivisuutta ei siis olekaan vain yhä uusien käytäntöjen etsiminen, vaan myös toimimattomien käytäntöjen tunnistaminen ja niistä luopuminen.